Palauttelua ja höpinää valmentamisesta

Kulunut viikko tuli otettua treenien kannalta iisisti. Pidin lepopäiviä kisojen jälkeen kokonaiset 4. Fiiliksen ja olotilan puolesta olisin voinut hyvin treenailla, koska paikat tuntui heti alkuviikosta yllävän hyvälle. Mieleen muistui kuitenkin viime vuosi, jolloin pidin Winter Warin jälkeen vain yhden lepopäivän ja tulin silloin kipeäksi. Olin kipeänä monta viikkoa ja oli lähellä, ettei unelma Regionalseista romahtanut silloin siihen. Ekat Open treenit oli silloin aika taistelua, mutta kisapaikka tuli kuitenkin lopulta lunastettua. Nyt Openien alkuun on enää vajaa 3 viikkoa, joten nyt ei todellakaan ole varaa sairastella!

Lisäksi uskon, että Winter War oli kuitenkin sen verran iso shokki keholle, joten hyvä palauttelu tuskin on pahitteeksi. Alkuviikko oli muutenkin tosi kiireinen kun viime viikolta jäi vähän työhommia rästiin ja valmennustunnit salilla keskittyy myös alkuviikkoon. Tähän väliin on pakko kirjoittaa muutama sananen valmennustyöstä. Olen siis toiminut valmennushommissa Reebok CrossFit Turun salilla nyt jo yli puolitoista vuotta. Olen aina ollut kiinnostunut valmentamisesta ja ensimmäiset kokemukset ohjaajana hankinkin jo lukioiässä. Laji oli tällöin yleisurheilu ja valmennettavat 6-9 vuotiaita skidejä. Yleisurheiluvalmennusta jatkoin myöhemmin ensin vähän vanhempien lasten ja lopulta teini-ikäisten parissa. Matkalle mahtuu myös telinevoimisteluohjaamista ja kuntonyrkkeilyn vetämistä. Lasten kanssa toimiminen ei ollut itselle niin mieleistä kuin vähän vanhempien nuorten tai aikuisten ohjaaminen. Lapset oli usein osittain “pakotettu” paikalle vanhempiensa toimesta, joten välillä touhu oli melko raskasta.

Itseäni on aina kiinnostanut liikkeiden tekniikka ja mekaniikka. Halu auttaa muita löytämään oikeat liikeradat ja kokea onnistumisia sitä kautta on suuri. Hienointa onkin valmentaa motivoituneita ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään töitä tavoitteidensa saavuttamiseksi. CrossFitissä ihmisten kehitystä on hienoa ja helppoa seurata vierestä, kun kehityksessä voi tulla niin isoja harppauksia eteenpäin jo pienessäkin ajassa.

CrossFit-salille tulevat ihmiset ovat suurilta osin hyvin motivoituneita ja myös hyvin innostuneita lajin suhteen, joten heidän valmentaminen ei todellakaan tunnu työltä. Pidän itseäni todella onnekkaana, kun saan olla meidän salin valmennustiimissä mukana! Tällä hetkellä mut löytää salilta valmentamasta maanantai- ja keskiviikkoaamuisin, tiistai-iltapäivisin ja keskiviikkoiltaisin. Ja silloin tällöin myös lauantaisin.

Takaisin palautteluasioihin eli maanantaina käytiin Aleksin kanssa avannolla kastautumassa ja saunomassa. Se teki kyllä hyvää keholle! Muuten maanantaista keskiviikkoon oli lepoa, mutta kun vedän tunteja salilla niin toki siinä tulee samalla ainakin vähän verryteltyä ja venyteltyä… Torstaina ja perjantaina tein kevyttä treeniä ja lauantaina tein jo vähän hikisemmän jumpan. Voima- ja painonnostotreenit jätin kuitenkin tuleville viikoille. Perjantaina kävin myös ensimmäistä kertaa kiipeilemässä ja se oli tosi kivaa. Kiipelyhän on minulle lapsuudesta tuttua puuhaa, mutta silloin kiipeilin lähinnä puihin. Seiniä pitkin kiipeäminen tuntui kuitenkin alusta asti tosi luontevalta touhulta ja aion ehdottomasti mennä kokeilemaan sitä uudelleen!

Seuraavien viikkojen aikana tulemme treeneissä keskittymään vähemmän voimatreeniin ja enemmän moottorin virittämiseen kohdilleen Open-karsintoja silmällä pitäen. Openit alkavat siis jo vajaan kolmen viikon päästä! Luvassa on tiukat 5 viikkoa ja tavoitteena on siis selvittää karsinnat ja päästä mukaan Kööpenhaminassa toukokuussa pidettäviin Regionaaleihin 😀

Advertisements

2 responses to “Palauttelua ja höpinää valmentamisesta

  1. Hei just löysin sun blogin ja halusin vaan kertoa että olit ihan MIELETÖN WW:ssä! Siis mikä mimmi! Saatiin kyllä koko salin voimin (Central) ihan uutta potkua treenaamiseen kun päästiin kattoo teitä gladiaattoreita siellä repimässä 🙂 Treeni-iloa ja mukavaa, ehkä jo matkalla olevan kevään odotusta sulle!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s