14.3 = mun pahin painajainen!

Openit ovat edenneet yli puoleen väliin kun takana on jo 3 treeniä viidestä. Kun perjantaiaamulla heräsin ja katsoin minkälainen treeni oli tiedossa, järkytyin. Järkytyin suuresti! Olin ajatellut, että maastaveto olisi viimeinen tankoliike, jossa tehdään treeni nousevilla painoilla. Kyseessä on kuitenkin maailmanlaajuinen karsinta, johon osallistuu ihan aloittelijoita ja itse ainakin toivoisin, että CrossFitin arvostus urheilulajina nousisi, mutta tälläinen laji ei sitä kyllä edesauta. Porukka ottaa helposti liian suuria riskejä ja selät pyöristyy vähän liikaa kun halutaan saada mahdollisimman kovia tuloksia hinnalla millä hyvänsä. Lisäksi mavet yhdistettiin boksihyppyihin, joten tärähdykset mavetuksen välissä ei kuulostanut ainakaan selkäongelmaisen korviin kovin hyvältä. Tosin boksihypyt pystyi ja melkeen kannattikin askeltaa, joten kyse oli siis pelkästä mavetuksesta.

Maastaveto on siis ollut itselleni eräänlainen “peikko” ihan alusta asti. En ollut ikinä sitä tehnyt ennen crossfittailun aloitusta ja olin melko vakuuttunut, etten ikinä voisi kilpailla crossfitissa juuri sen takia, että painavat mavet ovat minulle mahdottomuus selän takia. Olen jo todistanut itselleni, etteivät selkäongelmat estä minua crossfittaamasta tai edes tekemästä maastavetoa, mutta ei siitä ikinä ole suosikkiliikettäni tullut. Olen edelleenkin tosi varovainen joka kerta kun teen mavea ja tämä pätee myös mave-wodeihin. Keskityn aina ihan täysillä jokaiseen nostoon. Nyt kun loppukesästä asti selän kanssa on ollut ajoittaisia ongelmia niin olen jättänyt painavat maastavedot aika pitkälti tekemättä.

14.3 oli siis tälläinen:
Complete as many reps as possible in 8 minutes of:
10 Deadlifts 43kg
15 box jumps
15 deadlifts 61kg
15 box jumps
20 deadlifts 70kg
15 box jumps
25 deadlifts 84kg
15 box jumps
30 deadlifts 93kg
15 box jumps
35 deadlifts 102kg
15 box jumps

Yhdestä asiasta olin aivan varma: Tekisin treenin tasan kerran. Jos tulos ei riittäisi niin sitten ei voisi mitään. Tälläisen treenin tekeminen kaksi kertaa parin päivän sisään olisi silkkaa hulluutta ja hermoston palautumiseen menisi varmasti koko seuraava viikko selästä puhumattakaan. Tein treenin lauantaina ja annoin kyllä kaikkeni. Ehkä olisin voinut saada muutaman toiston enemmän jos olisin uskaltanut pätkiä sarjoja vielä enemmän, ehkä en. Huomasin vaan viimeisen painon kohdalla, että ykköset toimi mulla parhaiten. 93 kiloa tuntui melkein kevyemmältä kuin edellinen paino, koska tein alusta asti nostot ykkösinä. Siten sain hyödynnettyä räjähtävää voimaa kun taas pidemmät sarjat jolloin paino oli kauemmin kyydissä, hyydytti mun takareidet ihan täysin. Tein yhteensä 143 toistoa eli ehdin tehdä 93 kilolla vielä 13 nostoa. Tähän oli kyllä pakko olla tyytyväinen. Emppu, jota pidän ehkä sata kertaa parempana maastavetäjänä kuin minä teki uusinnassa vain 2 toistoa enemmän, joten kyllä tää meni multa ihan nappiin. Muutenkin tsekkasin leaderboardilta pari muuta mimmiä, jotka oli viime vuoden Regionaalien mavetreenissä siellä häntäpäässä mun kanssa ja tein nyt muutaman toiston enemmän kuin he eli kyllä tää ihan oman tason huomioonottaen hyvin meni.

Sijoitus tässä lajissa oli 143. ja kokonaistuloksissa olen nyt niukasti 60 joukossa. Ei voi kuin toivoa, että kaksi viimeistä lajia osuisi paremmin omalle vahvuusalueelle ja onnistuisin vielä nousemaan kiinni Regionaalipaikkaan. Niin ja selkä ei siis hajonnut tuossa treenissä vaan tuntuu tosi hyvältä ja eilen sain tehtyä hyvät treenitkin jo eli nou hätä! 🙂

Advertisements

2 responses to “14.3 = mun pahin painajainen!

  1. Mun mielestä tuo tulos on kyllä todella hyvä ottaen huomioon ettei maastaveto ole sun vahvuuksia. Nyt vaan kauhee tsemppi päälle viimeisiin lajeihin!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s