Takaisin treenien pariin

Viime viikolla lähinnä palauttelin Regionaalien jäljiltä. Alkuviikon pidin ihan totaalilepoa ja keskiviikosta eteenpäin tein enimmäkseen palauttelevaa hölkkä- ja soututreeniä. Jalat palautui kisoista ihan hyvin, mutta hartia-lapa-kädet taas ovat jatkaneet jumitustilassa hengailua vielä tälle viikolle asti. Varsinkin vasen puoli meinaa vetää superjumia päälle, joten muscle-uppeja tai vastaavia ei ole voinut edes ajatella vielä.

Maanantaina tein kuitenkin hyväntekeväisyyswodi “Heidi”:n, jota tehtiin ympäri Suomea ampumisvälikohtauksessa 26.5.2012 loukkaantuneen konstaapelin hyväksi. Taisi olla muuten pisin wodi mitä olen ikinä tehnyt.
5 rounds:
26 pistols
26 deadlift (bodyweight)
26 wallball
26 pullup
26 double unders
Tarkoituksena oli tehdä wodi ihan leppoisaa tahtia ja kyllä se ekat 4 kiekkaa ihan ookoolta tuntuikin, mutta vika kierros tuntui melko pahalta. Etenkin mavet oli inhottavia, mutta harvemmin ne on hyvältäkään tuntunut… Aikaa tähän ihanuuteen meni päälle 32 minuuttia.

Ennen wodia tein vähän tempaustekniikkaa OTM-tyyliin ja kyykkäilin. Takakyykkykin tuntui yllättävän kevyeltä ja tein vikan vitosen 100 kilolla. Eilen tein rinnallevetoa OTM-tyylillä ja perään shoulder pressiä. Yläkropan jumi tuntui näissä pahalta ja muutenkin oli sellainen olo, etten ihan ollut palautunut maanantaista. Tänään on vuorossa lepoa ja huomenna jatketaan treenien parissa!

Tässä vielä videopätkää Regionaalien ykköslajin tempauksista. Painot siis n. 60kg, 65kg ja 70kg.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s