Category Archives: News

Kuntoutus etenee

Selkäleikkauksesta tulee huomenna kuluneeksi 16 viikkoa. Kuntoutus on mennyt toistaiseksi mielestäni aika nappiin, koska mitään takapakkeja ei ole tullut kertaakaan. Olen siis malttanut aika hyvin mieleni enkä ole lähtenyt keulimaan treenien tai treenipainojen suhteen. Helppoa se ei tietystikään ole aina ollut, mutta sen verran takaraivossa on jyskyttänyt ajatus, että jos alan liian aikaisin rasittamaan selkää liikaa niin lopputulos voi olla aikamoinen pannukakku. Ei nyt mitään pannukakkuja mulle kiitos 😉

Olen ainakin kokeillut tehdä jo melkein kaikkia “crossfit-liikkeitä”, mutta muutaman liikkeen kanssa pitää vielä odotella hetki. Esimerkkinä toes to bar, jossa selkään tulee helposti ikävä repäisy, mutta sitäkin olen pari kertaa kokeillut ilman kippiä. Kippiä pystyn kuitenkin jo tekemään kunhan keskivartalon tuki pysyy hyvänä ja liike on muutenkin hallittu. Myös tempausta ja rinnallevetoja olen jo tehnyt, mutta allemenossa en voi vielä olla kovin nopea. On kuitenkin ollut tosi kivaa, että olen päässyt tekemään etenkin tempausta, koska se on yksi mun ehdottomista suosikkiliikkeistä.

Olen tehnyt myös metcon-tyyppisiä treenejä, mutta en nyt mitenkään “täysillä” vaan siten, että pystyn keskittymään liikkeisiin ja keskivartalon hallintaan. Kevyttä juoksua on kanssa tullut harrastettua ja vaikka vasen takareisi edelleen vähän kiristelee juoksun jälkeen niin ei kuitenkaan saman lailla kuin ennen selkäleikkausta. Luulen, että siinä menee vähän aikaa ennen kuin jalka palautuu täysin normaaliksi hermopuristuksen jälkeen. Aloitin kesäkuun alussa “kyykkyohjelman”, jossa tein kerran viikossa etukyykkyjä ja lisäsin joka viikko painoa 5 kiloa. Pari viikkoa sitten ohjelma oli edennyt siihen, että tein 3 x 5 etukyykkyä 55 kilolla. Ei se vielä siinäkään mitenkään ihmeelliseltä tuntunut, mutta vähän aloin jännittämään, että kannattaisikohan mun enää lisätä ainakaan viittä kiloa kerralla. Päätin sitten lopulta, että teen välillä vähän valakyykkyjä. Ekalla kerran tein vikassa setissä 6 x 55kg. Valakyykky tuntui paljon helpommalta ja turvallisemmalta selän kannalta. Tällä viikolla tein sitten taas valakyykkyä ja nyt vikassa setissä tuli tehtyä 10 x 60kg, josta löytyy video alta.

Ja tässä alla vielä video viime tempaustreenistä, jossa tein tempauksia riipusta 37,5 kilolla. Teki ihan sairaasti mieli vähän lisätä painoa, mutta tällä kertaa maltoin mieleni 🙂

Advertisements

1,5 kuukautta selkäleikkauksen jälkeen

Siitä on tosiaan vierähtänyt jo lähes 7 viikkoa kun mun selkä operoitiin. Kuntoutus on edennyt toistaiseksi tosi hyvin, joten olen erittäin iloinen tästä! Olen laittanut alusta asti ylös kaikki “treenit” tai ehkä enemmänkin kuntoutusharjoitukset, joita olen tehnyt. Ajattelin tässä kirjoituksessa käydä kuntoutuksen etenemisen pääpiirteittäin läpi ihan viikkotasolla. Lisäksi on pakko kirjoittaa muutama sana viime viikonloppuna Madridissa käydyistä regionaaleista, joissa olin siis ensimmäistä kertaa mukana siten, etten itse kisannut vaan toimin valmentajana.

Tässä nyt aluksi mun kuntoutuksen etenemisestä:

Viikko 1.
Kävelin paljon, ekat päivät kävely oli aika hidasta ja leikkaushaava oli vähän kipeä. Kivut hävisivät kuitenkin tosi nopeasti ja otin vikan kipulääkkeen muistaakseni 5 tai 6 päivää leikkauksen jälkeen. Kävelykin muuttui nopeasti helpommaksi. Lisäksi tein erilaisia kumppariharjoituksia yläkropalle ja jaloille, varpaillenousuja ja muita kuntoutusliikkeitä, joita sain sairaalan fyssarilta.

Viikko 2.
Edelleen paljon kävelyä ja viikon loppupuolella pyöräilin ensin kevyesti kuntopyörällä ja ihan viikon lopulla myös assault bikellä. Tein myös ekat punnerrukset ensin boksia vasten ja sitten maassa, yläkropanjumppaa tosi pienillä käsipainoilla sekä edelleen paljon muita kuntoutusliikkeitä.

Viikko 3.
Jumppailua jumppapallolla. Uusina juttuina tulivat myös hitaat ja hallitut leuanvedot sekä dipit renkailla, toistomäärät pidin tosi pieninä. Loppuviikosta tein myös ekat semi-kyykyt siten, että mulla oli noin 3 sentin korotukset kantapäiden alla.

Viikko 4.
Pidensin assault bike poljettuja jaksoja 10 minuuttiin. Tein vähän pidempiä sarjoja punnerruksia ja leuanvetoja, mutta keskityin hyvin paljon siihen, että keskivartalon tuki pysyi täydellisenä. Tämän viikon lopussa tein vähän “kovemman” treenin, jossa poljin assault bikellä pikkusen kovempaa ja treenissä tuli myös aika paljon kyykkyjä. Seuraavana päivänä mulla oli jotain pieniä tuntemuksia selässä, joten päätin levätä pari päivää ja sen jälkeen tuntuikin hyvältä taas.

Viikko 5.
Ekat köysikiipeilyt super-hallitusti ja rauhallisesti, vain muutamia toistoja. Keksin myös tavan nostaa mun sykkeitä ihan uudelle tasolle tämän kuntoutusprojektin osalta eli kaivoin esiin mun vanhat säkkihanskat ja nyrkkeilysäkin. En tietystikään juuri uskaltanut lyödä säkkiin, koska repäiseviä liikkeitä piti vielä välttää, mutta liikkumalla säkin ympärillä ja pienellä naputtelulla sai kyllä ihan eri lailla sykettä nousuun kuin moneen viikkoon! Tällä viikolla kokeilin ottaa muutamia juoksuaskelia, mutta jotenkin juoksu ei vaan tuntunut tässä kohtaa hyvältä idealta, joten kävelyllä mentiin vielä hetki. Tasan 5 viikkoa leikkauksen jälkeen tein ekat valakyykyt 6 kilon voimatangolla.

Viikko 6.
Mun piti vielä odottaa seuraavalle viikolle juoksemisen kanssa, mutta sitten kuitenkin innostuin kävelylenkillä kokeilemään juoksuaskelia ja lopulta juoksin suunnilleen 2,5 kilsaa. Ei sattunut, mutta jännitin yläkroppaa niin, että lavat meni ihan jumiin ja yritin pehmentää askellusta sen verran, että pohkeet meni kanssa ihan hyvään jumiin. Juoksin vielä toisenkin kerran tämän viikon lopulla ja siitä meni pohkeet vielä pahempaan jumiin.

Nyt ollaan viikolla 7 ja tänään kävin kontrollikäynnillä sairaalassa tapaamassa mun lääkäriä. Kaikki näytti hyvältä ja nyt sitten tosiaan voi alkaa pikkuhiljaa lisäämään ärsykkeitä ja painoja, mutta vielä pari kuukautta pitää edetä kuitenkin rauhassa. Painonnostoliikkeitä ja muita “repäiseviä” juttuja kuten kippaavia liikkeitä täytyy vielä vältellä jonkin aikaa, että kudokset ja välilevymatskut ehtivät palautua täysin leikkauksesta aiheutuneista sorkkimisista.

Viime viikolla oltiin tosiaan myös Madridissa seuraamassa Meridian Regionaaleja. Jännitin aika paljon etukäteen miten selviydyn kaikesta matkustelun aiheuttamasta istuskelusta ja kipeytyykö selkä niistä, mutta kaikesta selvittiin ongelmitta. Olen tosiaan ollut kisaamassa regionaaleissa nyt 3 vuotta putkeen eli 2013-2015 ja nämä olivat siis ekat regionaalit, joita seurasin katsomosta. Sijoitukset ovat olleet muistaakseni 19., 15. ja viime vuoden katastrofilopun jälkeen 25. Viime vuonna mulla meni Openit paremmin kuin koskaan, mutta itse regionaaleissa lajit eivät oikein pudonneet mun vahvuusalueille. Selkäongelmat varjostivat valmistautumista jo silloin ja jatkui tosiaan entistä vaikeampina siitä eteenpäin. Päätinkin jo etukäteen, etten halua olla enää mikään 20 regionaaleissa ja kun en ollut päässyt kunnolla treenaamaan niin olin päättänyt, että mikäli saamme tiimin mukaan regionaaleihin niin mä olen mukana siinä. Eipä lopulta tarvinnut miettiä enää tiimijuttujakaan kun mun selkä sitten sanoi sopimuksen irti pahimmalla mahdollisella hetkellä eli kesken karsintojen.

Koko tän selkäleikkausprojektin ajan mulla on ollut fiilis, että tää oli oikea ratkaisu ja oon sitä mieltä siis edelleenkin, niin hyvin tää homma on toistaiseksi edennyt ja mulla on oikeesti ollut jo nyt enemmän kivuttomia päiviä kuin kahtena viimeisenä vuotena yhteensä. Kun Anette sai peruutuspaikan regionaaleihin niin olin tosi innolla mukana valmistautumisprojektissa. Oli jotenkin niin paljon helpompaa olla mukana suunnittelemassa valmistautumista jollekin toiselle kuin itselle. Anette ehti vielä kehittyä ja parantaa niin monta asiaa lyhyessä ajassa, että oli kyllä hienoa olla mukana hänen matkallaan kohti regionaaleja. Itse kisoistakin hän selviytyi tosi hienosti, etenkin tempauslajin kehitys lajin julkistamisesta itse kisasuoritukseen oli aivan huikea. Tykkään tosi paljon valmentamisesta ja valmentajan roolista, mutta tuli taas todistettua, että on muuten ihan hiton hermoja raastavaa katsoa ja jännittää kisasuorituksia katsomosta. Kilpa-areenalla oleminen on niin paljon helpompaa! Ja täytyy myöntää, että vaikken mä vielä regionaalien ekana päivänä yhtään haikaillut kisa-areenalle niin sunnuntain lajeja katsoessani tajusin, että ei helvetti: Nää olis niin ollut mun lajeja (paitsi se yks painajaismainen mave&ghd-vatsalaji). Varsinkin noi vikan päivän painavat valakyykyt ja legless ropeclimbit on ihan mun suosikkijuttuja. Kuten myös painavat tempaukset ja iso määrä leukoja putkeen. Lähinnä tässä oli kai pointtina se, että vaikka mä kuinka yrittäisin haudata mun sisäisen palon kilpailemista kohtaan niin ei se suostu pysymään piilossa, ei sitten millään. Että kyllä täältä vielä noustaan! Minne ja koska, sitä en osaa vielä sanoa, mutta täältä tullaan 😉

Selkäleikkaus takana, kuntoutusprojekti edessä

Viime postauksen jälkeen on taas ehtinyt tapahtua aika paljon. Vaikka viimeksi kirjoitin, että selkä/pakara tuntui jo paremmalta niin vasemmassa jalassa oli tosiaan edelleen paljon tunnottomuuden tunnetta eli mm. ei tarvinnut istua kuin hetki ja jalkaterään tuli tunne, että siellä vilisee miljoona muurahaista. Lisäksi pienikin venyttävä liike pakaraan aiheutti kovaa viiltävää kipua häntäluun lähelle. Tiettyjen liikkeiden tekeminen oli ihan mahdotonta ja se kyllä söi naista!

Sitten sainkin kutsun Tyksiin ortopedille, johon yksityisen puolen lääkäri pisti mulle kiireisen lähetteen. Menin sitten Tyksiin ja tutkimusten jälkeen lääkäri oli sitä mieltä, että leikkaus olisi järkevin vaihtoehto. Tätä samaa mulle sanottiin jo yksityiselläkin puolella ja kyllä mä olinkin jo mielessäni kelannut, että jos mä pääsisin leikkaukseen nopeasti niin voisin harkita asiaa vakavasti. Jotenkin musta tuntui, ettei tässä ole enää mitään hävittävää, koska selän kanssa on taisteltu jo muutenkin niin kauan, että vielä nämä uudenlaiset vaivat siihen päälle olisivat vähän liikaa. Jos hermopuristus jatkuu riittävän pitkään niin siitä voi jäädä pysyviä vaurioita enkä mä halunnut, että mun toinen jalka jäisi semmoiseksi. Hermosärky on myöskin aikamoinen pain in the ass ja mun tapauksessa just tuntuikin tuolla äässiosastolla eli siinäkin mielessä paikkaansa pitävä seikka.

Saman päivän iltapäivällä (ma 4.4) kun olin käynyt ortopedin vastaanotolla sainkin soiton, että leikkaukseni olisi seuraavan viikon perjantaina eli melko nopeasti! Kyllähän se sen verran pelotti ja jännitti, että meinasin vielä viime hetkillä sairastua flunssaan, mutta onneksi flunssanoireet kuitenkin olivat paranemaan päin kun leikkauspäivä läheni. Leikkaus suoritettiin puudutuksessa eikä nukutetuksessa, joten olin ainakin jossain määrin hereillä sen aikana. Lääkitys oli tosin sitä luokkaa, että aika tokkurassa mä olin enkä varmaan ihan täysin ollut tajuissanikaan koko aikaa. Mut laitettiin sellaiseen konttausasentoon leikkauksen ajaksi ja tavallaan tunsin, että selässä tehtiin jotain, mutta sitten en kuitenkaan. Lääkärin mukaan leikkaus meni suunnitelmien mukaan eli kaikki ylimääräinen kama saatiin poistettua ja hermo saatiin vapautettua. Leikkauksen jälkeen olin jonkin aikaa heräämössä, jossa mun monitori piipitti koko ajan, ilmeisesti siksi, koska mun verenpaineet ja syke oli niin matalat. Kesti aika kauan, että tunto palasi jalkoihin ja siksi en myöskään meinannut saada mitään ruokaa. Ekan ruuan eli lihakeittoa taisin saada joskus puoli kasilta illalla ja kyllä muuten maistui siinä kohtaa!

Illalla piti myös lähteä käymään ekan kerran pissalla ja reissuhan päättyi siihen, että heräsin pöntöltä kahden hoitajan pidellessä musta kiinni. Pissat jäi pissaamatta ja ei muuta kun takasin sänkyyn makaamaan hikisenä ja pahoinvoivana. Verenpaineet taisi olla tässä kohtaa 89/42. En pystynyt nukkumaan yöllä ollenkaan, koska mulla oli niin kova pissahätä ja hälytin hoitajan lopulta paikalle joskus yhden jälkeen. Olin varma, että tällä kertaa mä selviytyisin vessareissusta, mutta ei, reissusta tuli deja-vu. En kuitenkaan ollut niin kauaa tajuttomana tällä kertaa, mutta ei paljoa lohduttanut. Päädyttiin lopulta katetrointiin ja ongelmat jatkui seuraavana päivänä vielä sen verran, etten päässyt vielä lauantaina kotiin. Sunnuntaina olin kuitenkin hyvässä kunnossa ja liikkuminen sujui sen verran sutjakasti, että halusin lähteä kotiin niin pian kuin mahdollista ja pääsinkin hyvissä ajoissa lähtemään. Pari tuntia kotiutuksen jälkeen lähdin jo käppäilemään salille. Hidastahan se liikkuminen vielä oli ja on edelleen, mutta oli kyllä mahtavaa päästä liikkumaan! Lisäksi jalassa ei ollut enää mitään puutuneisuutta tai kipuja, joita voi joskus siis leikkauksen jälkeen vielä jäädä pidemmäksikin aikaa.

Tänään eli maanantaina kävelin jo salille, sieltä läheisen Prisman yhteydessä olevaan apteekkiin, takaisin salille ja kotiin. Koitan toki ottaa iisisti ja olla keulimatta, mutta kyllä tämä tästä pikkuhiljaa lähtee rullaamaan. En saa nyt esim. muutamaan viikkoon kumartua, tehdä kiertoliikkeitä tai kantaa mitään 5kg painavampaa enkä istua autossa enkä haluakaan riskeerata paranemisprosessia liian nopealla ja vääränlaisella rasituksella, mutta en ajatellut myöskään jäädä sängyn pohjalle makoilemaan. Kuntoutus on siis käynnissä, mutta babysteps, babysteps!

Openit takana, kuntoutus edessä

Tämän vuoden Openit eivät menneet osaltani ihan niin kuin olisin toivonut. Selkäongelmat ovat toki varjostaneet mun treenejä jo pidemmän aikaa ja sen takia olin jo tehnyt päätöksen, että jos pääsemme kisaamaan tiiminä niin olen mukana joukkueessa. Tiimillämme oli pieniä takaiskuja heti Openien alussa kun osa porukasta sairasteli ja sitten tuli vielä mun “loukkaantuminen”. Ei sitä oikein voi loukkaantumiseksi kutsua, mutta joka tapauksessa akuuttitilanne iski päälle juuri päivä ennen 16.4 lajin julkaisemista.

Olen kamppaillut niska- ja selkäongelmien kanssa lähes koko ikäni. Lapsena tehdyt lajivalinnat eli telinevoimistelu ja seiväshyppy saattoivat myös edesauttaa ongelmien syntyä. Olin muistaakseni 18-vuotias kun selkä meni ekaa kertaa tosi pahaan kuntoon ja magneettikuvauksessa todettiin 2 pullistumaa alaselässä. Pitkän kuntoutusprosessin jälkeen se saatiin kuitenkin kuntoon ja muutama vuosi taidettiin edetä ilman ongelmia. Tämän jälkeisinä vuosina selkä meni muutamia kertoja pahempaan kuntoon, mutta kipupiikeillä ja levolla oireet saatiin silloin kuriin.

Innostuessani CrossFitista nelisen vuotta sitten, en ollut varma voisinko koskaan kilpailla lajissa kunnolla, koska epäilin mun selän kestävyyttä isojen painojen liikuttelussa. Selkä pysyi kuitenkin ihan hyvässä kuosissa melko pitkään, mutta viimeiset pari vuotta se onkin sitten vihoitellut aika paljon enemmän. Suunnilleen viimeisen vuoden aikana on ollut aika harvassa sellaiset päivät, jolloin selässä ei olisi ollut kipua. Luulen, että kipu on pikkuhiljaa kroonistunut. Akuutit vaiheet selän kanssa ovat myös lisääntyneet sitä tahtia, että oli oikeastaan vain ajan kysymys, koska joudun jättämään kisat tai karsinnat kesken. Tämä onkin yksi syy siihen, miksi päätin syksyllä ja alkuvuodesta kisata niin monet kisat. Koska tiesin, että mikä tahansa kisa saattaa olla se viimeinen. Ja mä nautin kisaamisesta, joten halusin saada mahdollisimman monta kisamuistoa.

Selkä meni tosi pahaan kuntoon jo alkuvuodesta, mutta silloin mulla oli 5 viikkoa aikaa liimata palaset paikoilleen. Tilanne tammikuun alussa oli oikeasti aika paha, pahimpina päivinä vessassakäynti oli niin tuskallista, että melkein tuli itku. Kyllähän mä silloin jo tosissaan huolestuin ja harkitsin lääkäriin menoa, mutta tilanne alkoi kuitenkin menemään parempaan suuntaan, joten päätin vielä katsoa seuraavat kortit. Ja siellä mä kisasin Winter Wareissa ja menin vielä painonnoston SM-kisoihin nostaamaan tempausenkan. Samalla alkoi Openit. Open-treenit on siinä mielessä erilaisia kuin mitkään muut treenit, että niissä pitää laittaa itsensä ihan täysillä likoon. Mä en oo pitkiin aikoihin normaaleissa treeneissä vetänyt täysillä, joten nyt kun pari kertaa viikkoon laittoi itsensä koville niin tottakai myös rasitus oli kovempi.

Mun toisessa pakarassa on ollut jo pidempään outo tunne, kuin siellä olisi joku hermopinne. Venyttävät liikkeet on tuntuneet pahalta ja pikkuhiljaa toiseen jalkaan on tullut tunnottomuutta. Edellisen viikon torstaiaamuna pakara tuntuikin tosi kireältä ja mulla oli vähän vaikeuksia saada sukkia jalkaan kun kipu oli niin pistävä. Sitten olin lähdössä koiran kanssa ulos ja kumarruin laittamaan sille kaulapantaa ja ping, ihan sairas kipuaalto lamaannutti mut. En pystynyt oikeastaan tekemään muuta, kuin seisomaan paikallaan. Kipu tuntui toki myös alaselässä, mutta aiemmista vastaavista tilanteista poiketen, kipu tuntui alempana ja etenkin toisessa pakarassa. Kipu säteili vasempaan jalkaan, joka tuntui menevän tunnottomaksi. En voinut koukistaa jalkaa ollenkaan ja istuminen oli ihan mahdotonta. Nyt kun akuuttivaihe iski päälle juuri pahimpaan mahdolliseen aikaan niin tilasin välittömästi ajan ortopedille, joka lähetti mut magneettikuviin.

Sain magneetin tulokset perjantaiaamuna ja ei sieltä kyllä periaatteessa mitään yllätyksiä tullut. Tai no, pullistuma oli yhtä väliä alempana kuin mitä silloin 15 vuotta sitten otetuissa kuvissa. Eli L5-S1 välistä löytyi kookas sentraalinen ja vasenvoittoinen prolapsi, joka painaa vasempaa S1 juurta. Myös tuossa “vanhassa” paikassa eli L4-L5 välissä oli pienempi protruusio ja jotain muita vaurioita ja muutoksia. Eli tuo hermojuurta painava pullistuma siis aiheutti vasemman jalan kivut ja tunnottomuuden tunteen. Samallahan oli siis julkaistu tuo Openin 16.4 laji, joka alkoi 55 maastavedolla. Säryt oli kyllä sitä luokkaa ensimmäiset neljä päivää, että ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut ja vaikka kuinka teki mieli vetää laji läpi niin kyllä sen verran pelotti ajatus siitä, että mä joutuisin lähtemään ambulanssilla paikalta, että ymmärsin, että tämä ei ollut riskin arvoinen paikka.

Mä aloin siinä sitten jo suunnittelemaan, että aloitan hirveen yläkroppaprojektin ja vedän ihan hulluna leukoja ja muita liikkeitä missä ei tarvita kuin käsiä. Ehdinkin vedellä yläkropan hirveeseen jumiin parilla sadalla leuanvedolla ja muilla pumppailuilla viikon sisään kun huomasin lauantaina, että mua ei satukaan enää niin paljon. Alaselän osalta kivut oli lähtenyt ja nyt kipu tuntui jossain häntäluun lähistöllä ja vasemmassa pakarassa ja enimmäkseen silloin kun pakaraan kohdistui venyttävä liike. Sunnuntaina eli eilen kokeilin muutamia kyykkyjä eikä oikeastaan sattunut, joten päätin, että maanantaina mä vedän vielä sen vikan Open lajin, ettei tarvitse jättää tulosta syöttämättä. Normiburpeissa tulee paha venytys pakaraan, joten se on tosi paha liike, mutta huomasin, että jos askellan alas ja ylös niin pystyn pitämään vasemman jalan suorana koko ajan ja kipu on siedettävä. Pahinta treenissä oli lopulta reisien hapotus, joka alkoi käytännössä melkein ekojen thrustereiden jälkeen. Rasitus tuli mulla enimmäkseen etureisille kun yritin pitää selän mahdollisimman pystyssä asennossa ja hitto, että hapotti! Laahasin kuitenkin koko paskan läpi vaikka jalat oli ihan makaroonia ja parasta oli, että kivut eivät pahentuneet vaan edelleen tuntuu ihan ookoolta.

Ilmeisesti tilanne on siis menossa parempaan suuntaan ja hermo ei kai ole enää niin pahasti puristuksissa, mutta ainahan se takaraivossa jyskyttää, että miten pahasti tässä voi käydä, jos tulee tehtyä joku väärä liike. Toivottavasti tilanne selkiytyy tässä seuraavien viikkojen aikana, mutta kyllä mä tässä nyt etenen kuntouttamalla eteenpäin ja jatkan nyt ensin alkuun yläkropanvahvistusprojektia. Ja kävi miten kävi, oon kuitenkin erittäin kiitollinen kaikista niistä hetkistä, jotka oon saanut tän lajin parissa viettää tähän mennessä ja mitä tuun vielä tulevaisuudessakin viettämään 🙂

Open 16.1 ja painonnoston SM-kisat

Viime viikolla alkoivat karsinnat CrossFittaajien huipputapahtumaan eli CrossFit Gameseihin. Meillä on tällä kaudella tähtäimessä saada Openeista tiimi läpi Regionaaleihin eli Euroopan ja Afrikan yhteisiin aluemestaruuskisoihin. Pieniä mutkia on ollut jo alkutaipaleella pienten loukkaantumisten ja sairastelujen takia, mutta toivotaan, että saadaan porukka pois sairastuvalta ja täyteen iskuun. Seuraavat 5 viikkoa siis jännitetään (ja vähän stressataan) lajeja sekä omia ja kavereiden suorituksia. Ensimmäinen karsintalaji julkaistiin torstain ja perjantain välisenä yönä ja tulos lajista pitää olla syötettynä aina seuraavan viikon maanantain ja tiistain välisenä yönä. Toisin sanoen suorituksia voi tehdä perjantaista maanantaihin.

Openien lisäksi mulla oli viikonloppuna toinenkin haaste tiedossa nimittäin olin ilmoittautunut painonnoston SM-kisoihin. Ilmoittauduin kisoihin ihan viime hetkillä, koska alkuvuoden selkäongelmien takia en oikein tiennyt olisiko kisoihin järkeä lähteä varsinkin kun Openit käynnistyivät samaan aikaan. Jätin päätöksen kisoihin lähtemisestä kuitenkin hautumaan ja ajattelin, että katson ainakin ensin miten mun selkä toipuu Winter Wareista. Lisäksi mietin, että mun olisi ehkä järkevämpi osallistua 63kg sarjaan, mutta kun heidän kisansa olisi jo lauantaina ja 69 kiloisten vasta sunnuntaina niin sunnuntai sopi paremmin mun aikatauluihin. Open on mulle kuitenkin tärkeämpi, joten ensimmäinen Open-laji oli tarkoitus tehdä heti perjantaina, joten kisaaminen lauantaina olisi ihan hölmöä, etenkin kun Open-lajin sisällön sai tietää vasta perjantaiaamuna.

Selkä ei yllättäen kipeytynyt Winter Wareista, joten olin sellaisella 60-50 prosentilla menossa kisaamaan, mutta “virallisen” päätöksen kisoihin lähtemiseksi jätin kuitenkin ihan viime hetkille. Tilasin kisa-asun kuitenkin pari viikkoa ennen kisoja, sillä vaikka mä en nyt kisaisi niin olisihan sillä käyttöä kuitenkin myöhemmin. Olin kuitenkin maksanut jo lisenssimaksun niin kyllä mä siis johonkin kisoihin olin joskus tänä vuonna menossa. Valmistauduin kuitenkin koko ajan enemmän Openeihin kuin painonnostokisoihin, mutta kyllä mä vähän useammin tein jotain painonnostoharjoitteita viimeisten parin viikon aikana kuin normaalisti. En kuitenkaan hirveän isoihin painoihin mennyt vaan enemmän mentiin siellä 70-80 prosentin nostoissa.

Kerran treeneissä tein helpon 75kg tempauksen pari viikkoa ennen kisoja, mutta sen jälkeen seuraavissa treeneissä tempaukset tuntui tosi raskailta enkä noussut painoissa varmaan 65 kiloa ylemmäs. Nostot oli siis ihan hyviä, mutta raskaita, joten en viitsinyt lisäillä painoja. Työntöjä en taas oikein ollut tehnyt ollenkaan niiden ekojen kisojen jälkeen, jotka oli joulukuun alussa. Winter Wareissa tosin 92,5kg rinnalleveto tuntui kevyeltä ja viikko ennen kisoja tein etukyykky+työntöyhdistelmän 95 kilolla, joka tuntui myös silloin kevyeltä. Kisaviikolla tein keskiviikkona muutamia työntöjä 85 kilolla, koska silloin olin jo melko varmasti lähdössä kisoihin, joten oli pakko kokeilla vähän miltä nostot tuntuu.

Perjantaiaamuna sitten selvisi, että ensimmäinen Open-laji olisi 20 minuuttia pitkä! Historian pisin Open-laji siis. Open 16.1 meni näin:
20 min AMRAP
7,5 m overhead lunge 30kg
8 burpees
7,5 m overhead lunge 30kg
8 chest-to-bar pull-ups
Ihan sairaasti askelkyykkyjä eli kunnon pakarajumi tilaukseen! Lämmittelin lajiin vähän huonosti eli en nostanut tarpeeksi sykkeitä etukäteen, koska en tajunnut, että melkein koko 20 minsaa mentäisiin maksimisykkeillä. Toistomäärät oli kuitenkin niin pieniä kerrallaan, että koko ajan pystyi liikkumaan ja syke siis pysyi tapissa koko ajan. Tuli lähdettyä ehkä vähän liian kovaa, joten lopussa vauhti hyytyi. Tiesin heti, että tulen tekemään lajin vielä uudelleen. Mun etukäteissuunnitelmana Openeissa on, että eka kerralla testataan miltä laji tuntuu ja sitten toisella kerralla pystyy paremmin suunnittelemaan miten suoritusta voi parantaa. Lähdettiin siitä sitten Aneten kanssa vielä heittämään pieni Helsingin keikka tsekkaamaan Reebokin ensi kauden mallistoa, joten sehän oli erittäin palauttava reissu 😀

Lauantaina tein parit terävät nostot ja kokeilin ekaa kertaa mun painnonostoasua. Sunnuntaina startattiin sitten pirteinä kohti Porin painonnostolavoja klo 6:45. Haettiin matkalla vielä Roguen varastolta mulle uusi nostovyö, koska mun vanha vyö on kuulemma liian leveä painonnostokisoihin. Oltiin kisapaikalla joskus 9:15 ja sieltä heti huudeltiin mua punnitukseen. En tiennyt, että sinnekin oli joku järjestys missä kuuluu mennä, mutta nyt tiedän sitten senkin. Nyt kun olin isojen tyttöjen sarjassa nostamassa niin olin saanut syödä aamulla ihan rauhassa munakasta, joten eipähän ainakaan mikään painonveto veisi terää mun nostoista vaan kyllä se olisi sitten se Open 16.1 tai jännitys 🙂 Vaaka näytti 64,92, joten jäi siihen muutama kilo vielä varaa vaikka olin kyllä tankannut viikolla parhaani mukaan.

Pakarat oli kyllä edelleen aika kosketusarat, mutta totesin lämmittelyssä, ettei se tuntunut vaikuttavan mun tempauksiin mitenkään. Lämmittelynostot sujui hyvin ja vikan noston otin 73 kilolla, jonka olin ilmoittanut punnituksessa mun aloituspainoksi. Olin kuitenkin suunnitellut aloittavani 75 kilolla, joten sillä mä lopulta lähdin liikkeelle. Vitsi, että mua jännitti kun menin ekaa kertaa lavalle! Nosto oli ihan kamala, mutta onneksi se kuitenkin nousi. Sydän pamppaili tuhatta ja sataa vielä kauan noston jälkeen. Heitettiin aluksi mun seuraavaksi painoksi 78kg, mutta kun edellinen nostaja ei saanut 76 kiloa ylös niin päätin korottaa 80 kiloon, koska mä halusin päästä kokeilemaan vielä uutta ennätystä. 80 kiloa olen siis nostanut kerran aiemmin, mutta tää oli vasta kakkosnosto, nousi tai ei niin seuraavaksi kokeilisin uutta peeärrää! En ollut vieläkään oikein tyytyväinen nostoon, mutta sieltä se nousi ja seuraavaksi ennätyksen kimppuun. Vikaan nostoon 82 kiloa, se oli mun paras nosto ja tuntui aika helpolta! Mä olin niin onnellinen tässä vaiheessa. Mä olin käynyt kisaa mielikuvaharjoituksena läpi edellisiltana ja homma meni ihan nappiin!

Työntölämpässä pakaroissa alkoi tuntua heti ja muutenkin tuntui aivan hiton raskaalta. Tein vikan lämmittelynoston 90 kilolla ja oli ihan hullun raskasta ja työntö oli niin ruma, ettei olisi ikinä mennyt läpi lavalla. Mun haaveissa oli nostaa tässä uusi ennätys, koska ne muutamat kerrat kun olin päässyt tekemään vähän isompia rinnallevetoja niin oli tuntunut tosi kevyeltä. Olin ilmoittanut aloituspainoksi 88 kiloa ja mun piti nostaa se 91 kiloon, mutta empäs nostanutkaan. Nyt mua alkoi jännittämään, että saanko edes sitä 88 kiloa kunnialla nostettua. Taas eka nosto oli ihan kamala, mutta kuitenkin hyväksytty, joten olin helpottunut, koska sain tuloksen. Heitin haaveet ennätyksistä tässä kohtaa romukoppaan, tein seuraavan noston 91 kilolla ja onnistuin. Meillä oli siinä ilmeisesti jonkin sortin pronssikamppailu käynnissä kahden muun mimmin kanssa ja kaikki nostettiin seuraavaksi 94 kiloa. Mä olin vikana vuorossa ja muut epäonnistui mua ennen. Toisella tytöllä oli vielä yksi nosto jäljellä ja hän oli mua painavampi, joten jos meillä olisi sama tulos niin mä olsiin pronssilla. Mun olisi varmaan kuulunut korottaa painoa vikaan nostoon niin hänen olisi pitänyt yrittää vielä isompaa painoa, mutta mä aattelin, että en kyllä halua kokeilla nostaa kiloakaan enempää, koska pakarajumi oli alkanut tuntua myös alaselkään ja sehän ei ole hyvä merkki ei. Mä kävin sitten nostamassa sen 94 kiloa ja vika nosto oli taas mun paras tai ainakin työntö tuntui helpoimmalta. Tää toinen mimmi ei saanut 95 kiloa nostettua, joten otin siis tästäkin pronssia niin kuin yhteistuloksissakin. Mun sarjassa oli siis ihan Suomen ykkösnostajat Anna Everi ja Anni Vuohijoki, jotka oli ehkä pikkusen eri tasolla kun me muut 😀

Painonnoston SM-kisat oli kyllä ihan hauska kokemus, joten kannatti käydä. Suorituksissa onnistuminen on paljon kiinni myös hermojen hallinnasta, koska jos tulee pienikin moka tai keskittymisen herpaantuminen niin yksi nosto menee hukkaan ja nostoja on kuitenkin vain 3 per liike. Meininki kisoissa oli hyvin erilaista kuin CrossFit-kisoissa ja huoltajien rooli on ilmeisesti aika isossa osassa painonnostossa. Meidän huoltopoikien tyyli taisi erota aika paljon painonnostopiirin meiningistä, koska me saatiin ihan itse päättää mitä nostetaan eli sai mennä omien fiilisten mukaan mikä on ainakin mulle tärkeetä. Ja olipa jotenkin hassua, että mä tein vaan 6 nostoa ja sain palkinnoksi 3 mitalia ja yhden pokaalin 😀 Kisat oli myös kropalle yllättävän rankka kokemus, koska automatkalla alkoi särkemään koko lantion seutu ja alaselkä ja kun päästiin kotiin niin olin aivan loppu. Nuokuin sohvalla jo ennen seiskaa ja kömpisin sänkyyn joskus ysin jälkeen. Maanantaina sai onneksi nukkua pitkään, mutta ajatus Open-lajin uusinnasta tuntui kyllä vähän vastenmieliseltä. Pakaraosasto aivan hirveessä jumissa, kroppa ihan voimaton ja sitten pitäisi taas vetää maksimisykkeillä 20 minsaa?!

Lämmittelyssä tuntui raskaalta, mutta yritin ajatella postiivisesti. Lähtisin vähän rauhallisemmin liikkeelle ja sitten vaan piti taistella. Treeni ei tällä kertaa tuntunut alussa läheskään niin pahalta vaan reilu kymmenen minsaa meni ihan jees. Viimeiset kierrokset oli kyllä aikamoista taistelua, mutta tiesin olevani vähän paremmassa vauhdissa kuin ekalla kerralla, joten en luovuttanut vaan painoin loppuun saakka ja tulos paranikin muutamalla toistolla eli ei ollut turha keikka 😀 Tää treeni ei ollut ihan mun wheelhousea kun chest to bareja oli noin vähän ja treeni oli niin pitkä, mutta tämä on sitä CrossFittiä, kaikessa pitää olla hyvä, jos haluaa pärjätä!